keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Riski kannatti :)

Tuoreena yrittäjänä toivon ja haluan löytää jatkuvasti uusia vinkkejä ja ideoita oman yritystoimintani kehittämiseen. Tätä tukeakseni seuraan aktiivisesti oman alani keskusteluryhmiä/foorumeja ja osallistun myös itse niissä keskusteluun kommentoimalla ja kysymällä neuvoa. Suhteellisen tuoreena yrittäjänä olen jo ehtinyt kokea keskusteluryhmien ja yhteisöjen kautta löytyvän verkoston voiman :) Minusta on mielenkiintoista lukea ja kuunnella muiden yrittäjien tai harrastajien kokemuksia erilaisista asioista. Ja tietysti vielä enemmän, kun keskustelut käsittelevät aiheita, joista itsekin on kiinnostunut ja haluaa tietää lisää. Huomaan, että olen viime aikoina ollut vastaanottavainen ja tuntosarvet herkkinä. Uuden oppimisen taustalla toiveenani tietysti on, että oppisin yrittäjänä ennakoimaan tilanteita ja suunnittelemaan asioita niin, että joutuisin mahdollisimman vähän oppimaan/kokemaan asioita kantapään kautta.

Informaatiotulva uuden äärellä on toisinaan valtava ja sen pureskelussa saattaa jopa vähän hengästyä. Yksi suosittelee yhtä, toinen toista. Yhden mielestä joku asia kuuluu tehdä ehdottomasti näin ja toisen mielestä ei missään nimessä niin. Onneksi tietysti välivaihtoehtojakin löytyy, mutta kärjistäen näin. Moni asia on uutta ja ihmeellistä ja tiedon edessä tuntuu olevan toisinaan pää ihan pyörällä. Ei oikein tiedä, että mihin suuntaan sitä kannattaisi lähteä ja mistä narusta vetää. Joutuu pohtimaan mikä ratkaisu on oikea, hyvä ja kannattava nimenomaan omasta näkökulmasta ja toisaalta millaisia asioita tulisi puolestaan välttää? Mistä huomaa tehneensä väärän ja/tai kannattamattoman ratkaisun? Mitä jos meneekin ihan harhaan? Voiko silloin vielä palata takaisin lähtöruutuun?

Sivutoimisena yrittäjänä pyrin ja toivon löytäväni tietoa, neuvoja ja vinkkejä lähtökohtaisesti ilmaiseksi tai vähintään kohtuuhintaan. Kaikki aikaisemmat yrittäjyyteen liittyvät koulutukset (paitsi nyt parhaillaan opiskelemani yrittäjän ammattitutkinto) ovat olleet ilmaisia ja hyvä niin. Maksullisia koulutuksia olisi vaikka ja kuinka paljon tarjolla. Moni niistä varmasti todella hyviä ja hyödyllisiä. Maksullisten koulutusten kohdalla itseni kuitenkin on mietittävä, että jos panostan tuohon ja tuohon, niin tuottaako se lopulta ajan myötä sitä mitä olen ajatellut tai saavutanko sillä jotain uutta ja hienoa. Eli joudun pyörimään kysymysten "Mitä minä tästä hyödyn?" ja "Kannattaako maksaa?" äärellä.

Viimeisin tilanne, jonka äärellä olen joutunut tuota kannattavuutta pohtimaan oli tänään Naisyrittäjyyskeskuksen järjestämä yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville suunnattu tietoisku/koulutustilaisuus. Koulutus oli maksullinen, pituudeltaan 3,5 tuntinen ja sijoittui siis iltaan. Ennen kuin uskalsin klikata ilmoittautumispainiketta pohdin, että raaskinko maksaa koulutusmaksun, kannattaako sijoittaa rahaa tilaisuuteen ja hyödynkö siitä varmasti. Pohdin myös, että jaksanko pitkän päivätyössä ahkeroidun työpäivän jälkeen vielä reissata naapurikuntaan ja vastaanottaa uutta infoa iltakahdeksaan asti. Päädyin ilmoittautumaan tilaisuuteen. Olin rohkea ja otin riskin niin kuin yrittäjän pitääkin ;) Jo nyt voin kertoa. Riski kannatti! :)

Koulutuksessa käytiin läpi erilaisia sosiaalisen median ja muiden internetpalveluiden mahdollisuuksia yrittäjän näkökulmasta. Teemana oli blogit ja sosiaalinen media markkinointikanavana. Ilmoittauduin alkujaan koulutukseen juuri siksi, että bloggaus on itselle vielä niin uusi juttu näin yrittäjän näkökulmasta. Halusin saada siihen vinkkejä ja näkökulmia. Jotain, joka auttaa kehittämään omaa blogia eteenpäin. Koulutuksessa sain vinkkejä toivomaani aiheeseen, mutta kaiken kaikkiaan sain vielä enemmän.

Olin aivan väsynyt koulutuksen alkaessa, mutta innostava ja motivoiva kouluttaja Jarkko Kurvinen onnistui kuin onnistui pitämään minut hereillä :) Mahtava kouluttuja oli hän :) Kertaakaan ei koulutuksen aikana tullut sellaista oloa, että hohhoijaa onpa tylsää! Kirjoitin ahkerasti muistiinpanoja itselle merkityksellisistä asioista muistiin ja yritin imeä kaiken infon itselleni. Tuli magea fiilis, kun tajusi, että monenlaisia asioita voi ottaa yritystoiminnan työkaluiksi ja loppujen lopuksi ne eivät tunnu edes ylitsepääsemättömän hankalilta :) Niin ja se tuntui mukavalta myös, kun huomasi, että osasta esitellyistä asioista oli jo vähän kertynyt itsellekin kokemusta ja pystyin niistä kertomaan muille.

Koulutuksen jälkeen jäin pohtimaan, että uskaltaisinko jossain kohtaa kokeilla valloittaa Twitteriä Facebook-sivun ja tämän Blogin rinnalla. Mielessä risteilee nyt myös hakusanoja ja kirjoitusasujen sisältöä, kun opin mitä hakukone-optimointi lyhykäisyydessään tarkoittaa :) Mieli tekisi kokeilla monenlaisia koulutuksessa oppimia kikkoja ja keinoja, mutta sitten saman tien muistan, että aika on rajallista. Niin monenlaisessa mediassa voisi olla mukana ja tekstejä hioa paremmiksi, jos kyse olisi vain tahdosta, mutta kun lasketaan tuntien riittävyyttä vuorokaudessa, ei aikaa enää jääkään yhtään niin paljoa kuin toivoisi. Ajankäyttö on kuitenkin jo ihan oma tarinansa. Siitäkin voisin joku kerta kirjoittaa ajatuksia ;) Summa summarum, tykkäsin koulutuksesta ja koin sen oikein antoisaksi. Kannatti siis ottaa riski, sillä se antoi paljon ja loi paljon uusia ideoita makusteltaviksi. Pikku hiljaa vinkkejä ja työkaluja voi sitten ottaa haltuun myös omassa yrityksessä :)

2 kommenttia:

  1. Kävin katsomassa verkkokauppaasi ja tuli mieleen, että onko sinulla itselläsi paljon kotieläimiä, kun siellä oli niin paljon eläinten valokuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) Minulla itselläni on kaksi kissaa, joiden nimistä yrityksen nimikin on syntynyt :) Verkkokaupan tuotekuvissa (esim. käsintehdyt tarrat) on hyödynnetty Lilinellan ystävien lähettämiä kuvia omista lemmikeistä ja suosikkieläimistä :) Siksi niitä on niin monta ja eri eläimistä ;)

      Poista